Jouluiloa joka tupaan ja torppaan!

Joulumieltä nostattamassa

Tahtoisin hakea joulumieltä jostain konsertista. Toisaalta se lähtemiseen liittyvä rumba saa perääntymään. 

Eilen kuistille oli aamulenkin aikaan pärähtänyt tilaamani sähköviulu. Voi iloa! Halusin soittaa pienenä viulua, mutta äiti torppasi haaveet. Ei jaksanut kuunnella narinaa. No nytpäs aika oli kypsä tilata se narisko :)

Illalla sitä yritin virittää ja haaveissa oli ihan päästä kokeilemaankin laitetta. Tiedänpähän nyt mistä tulee sanonta; kireä kuin viulun kieli. G- kielen sain kohdilleen ja D-kieli päätti katketa kesken kaiken virityksen. Tänään siis marssien musiikkikauppaan, saavat laittaa puuttuvan kielen ja virittää samalla. Luovutan.

Harjoittelin eilen pitämään sitä kohdillaan ja kuvittelin vinguttavani sitä. Kiitos YouTube opettajan, minäkin luulen tulevani suureksi ja mahtavaksi viulistiksi.

Ennen sitä tässä kuitenkin olisi tarkoitus oppia joku joululaulu. Voisi yllättää jouluna perheen, riippuu ihan oppilaasta onko yllätys positiivinen vai ei... Ainakin kova halu olisi oppia soittamaan jotain. Kaikki tämähän on johdatusta siihen, että tahtoisin tyttären tyrkätä heti kolme vuotiaana viulutunneille. Pitäähän se aivopesu aloittaa pienenä. Lapsi katsoo mallia ja sen sainkin huomata tänään. Tytär kuuli radiosta Lily Allenin biisin Hard out here ja sitten alkoi jammailu. Nousi syöttötuolia vasten ja heilutti päätä ja peppua. Kenestäkähän olisi katsonut mallia?!

Nyt nostattamaan sitä joulumieltä katsoen kuinka soitetaan Kulkuset, kulkuset. Sitten viimeinen lahja pakettiin ja viime viikolla tehty pipari tai kaksi suuhun. Kyllä valmistetut on tosi hyvällä mallilla, kerrankin!

Pitäisi olla...

Tänään olisi ensimmäinen työpäivä äitiysloman jälkeen. Olen kuitenkin tehnyt päätökseni olla kotona, sillä lapsi on vain kerran pieni. Se on aika itsekästä, sillä tytär varmaan mielellään olisi hoidossa, ainakin osittain. Toisaalta taas onhan yhdeksänkuinen vielä aika pieni olemaan koko päivän erossa molemmista vanhemmistaan ja leluistaan. 

Toinen vaihtoehto olisi ollut palata keväällä, kun tytär on vuoden vanha. Silloinkin ajattelin vain itseäni, pitäisi ryhtyä kinastelemaan työkavereiden kanssa talvi- ja kesälomista. Mieluummin olen kotona ja katson pienen ihmeen kasvamista.

Siispä palaan töihin 1.9.2014, samana päivänä tytär menee päiväkotiin joka on työmatkani varrella.

Olen siis itsekkäästi tehnyt päätökset miten jälkikasvun tulevaisuus hoidetaan. Mieheni on ollut sitä mieltä, että lapsen on hyvä olla kotona, mutta emme ole koskaan asiasta keskustelleet. 

Taloudellisesti kotoilu arkisin on todella tappiollista, mutta pitäisi nähdä nyt se korvaus jonain muuna kuin euroina. Hymyinä, nauruna, ilona oppia uutta... 

Niin. Tänään oli aamu jolloin kaikki heräsivät aivan väärällä jalalla. Unohduksissa oli kaikki se ilo. Havahduin itse olevani paskin äiti ikinä; menettäessäni hermot, kun tytär sylkäisi puurot päälleni. Olen ollut itsekäs tehdessäni päätökset, mutta toisaalta olenhan minä antanut itsestäni kaiken toiselle ihmiselle. Ensin 9 kk se loisi mukanani, nyt lähes 9 kk hän on kulkenut mukanani. Tuntuisin tarvitsevan lomaa, mutta en tiedä mistä. Koirista, miehestä, tyttärestä, kodista, arjesta, itsestäni? 

Aivan sama, narinasta huolimatta olen onnellinen, unohdan vain sen. Tavoittelen kuuta taivaalta, vaikka minulla on kaikki tarvitsemani / haaveilemani. Sekä nurkissa pursuavat roinat, joita on selvästikin tarpeisiini nähden liikaa.

Kunhan tytär herää päiväuniltaan toivon aamuisten oikuttelujemme olevan historiaa ja kääntävämme kirjassamme uuden sivun. Olkoon se tyhjä ja kirjoittakaamme siihen tarina hyvyydestä ja olkoon loppu onnellinen.