En ole erityisemmin arvostanut tapaa jolla lapsi tyrkätään mummon tai vastaavan hoitoon. Ainakin ilman pätevää syytä. Tunsin siis kuinka "vajosin" siihen kastiin. Heipat vilkuttaessa itkukaan ei ollut kaukana. Tajusin rakastavani niitä aamuja jolloin rakko joutuu venymään, nälkä huutaa vatsassa ja toisen tarpeet vaan menevät ohi omien. Rakastan niitä aamun hymyjä. Olisinpa kuinka väsynyt tahansa heräisin hyvällä tuulella, viimeistään nähtyäni, tällä hetkellä, neljä hampaisen hymyn.
Joka tapauksessa söin aamupalan niin nautiskellen kuin pystyin, yksinäisyydessä. En keksinyt mitään järkevää tekemistä enää sen jälkeen. Oli siis aika valjastaa koirat remmeihin.
Päivällä tuli katsottua elokuva Kasipallo. Harvinaista katsoa koko elokuva keskeytyksettä. Mitäs elokuvasta sanoisi...onneksi se on fiktiota. Tosin odotin siltä enemmän tuskaa ja ahdistusta.
Sitten täytyikin kammeta Prisman asiakasomistaja ostoksille ja hakemaan nuppu kotiin. Kylläpä päivä sujahti. Tällä hetkellä kotiteatterista tärähtää uusi leffa pyörimään ja tytär leikkii omilla leluillaan joita näyttää kaivanneen. Vähät vanhemmista, ikävä on ollut noita soivia härpäkkeitä. Ehkä hän jossain vaiheessa sammuu tuohon leikkinsä yhteyteen. Toivottavasti tämä tietää hyviä ja pitkiä yöunia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti